Arkisto kohteelle maaliskuu 2011

Rippikoululaisia

1930-luvulla rippikouluryhmät olivat isoja, eikä niitä ollut vuoden aikana monta. Tytöt ja pojat kävivät koulunsa erikseen ja rippikoululeireistä ei varmaan edes haaveiltu.

Näiden kuvien henkilöistä vain jokunen on tähän mennessä tunnistettu. Jos tunnistat, artikkelin alla on mahdollisuus kommentin jättämiseen. Nimien kertomisen helpottamiseksi isoille ryhmäkuville on nyt myös erilliset sivut, joissa henkilöt on numeroitu, ja niiltä sivuilta voi lähettää tunnistusviestin joka menee vain ylläpitäjälle. Näille sivuille pääsee seuraamalla linkkiä tekstissä kuvan alla.

Tyttöjen konfirmaatiokuva – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Tyttöjen konfirmaatiokuva, vuosiluku ei ole tiedossa. Konfirmaatiopuku oli tytöillä valkoinen; albat tulivat käyttöön vasta joskus vuoden 1970 tienoilla. (Klikkaa kuvaa, niin näet sen isompana!) Rippikoulun opettajina kuvassa (kuten seuraavissakin) ovat kappalainen Anshelm Mikkonen ja kanttori Väinö Seppä. Kuvan nimilista löytyy täältä.

Poikien rippikouluryhmä – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Poikien rippikoulukuva vuodelta 1931. Kuva on otettu ennen konfirmaatiopäivää, koska kaikki eivät ole pukua päälleen laittaneet – kravatteja kyllä muutamilla näkyy. Konfirmaatiopäivä oli 21.6.1931. Kuvan nimilista löytyy täältä.

Konfirmoitavia alttarikaiteen luona – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Tähän mennessä läpikäydyistä ainoa kuva itse konfirmaatiotilaisuudesta. Ison kameran käyttö tilaisuudessa on rajoittanut kuvausmahdollisuuksia, ja valaistuskin on kuvaamisen kannalta melko hankala – ehkä näistä syistä tällaisia kuvia ei enempää ole.

Rippikuva valokuvaamossa – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Rippikuvia nuorista otettiin usein ulkona, mutta jotkut tulivat kuvaan myös Ilmari Helteen valokuvaamoon.

Lue lisää…

Mainokset

2 kommenttia

Keskustan kauppaliikkeitä

Tähän osioon on koottu kuvia muutamista Mäntsälän keskustan liikerakennuksista.

Sereniuksen liiketalo – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Kenkätehtailija Yrjö Apponen rakennutti 1935 funkistyylisen liiketalon kenkätehtaan naapuriin. Sen suunnitteli rakennusmestari Väinö Siikanen. Talo myytiin jo seuraavana vuonna, minkä jälkeen se tunnettiin Sereniuksen liiketalona, ja viime aikoina Mäntsälä-lehden talona.

Talon vasemmassa päässä on Kemikalio ja paperikauppa. Sitä piti Laura Roine, joka tuolloin asui Helteen alatalossa. Hän meni naimisiin, jolloin sukunimi muuttui Lankiseksi, ja kauppakin siirtyi myöhemmin Lankisen rakentamaan taloon toiselle puolelle kylää.

Oikean päädyn ikkunoissa roikkuvissa kylteissä lukee Postitoimisto – teksti ei pienennetyssä kuvassa tosin erotu. Keskimmäisessä liikehuoneistossa toimii Apposen kenkäkauppa. Talon yläkerrassa oli jossain vaiheessa myös ravintola.

Uusi Perhelän funkistalo – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Vuonna 1936 valmistunut Perhelän talo edusti samaa tyylisuuntaa kuin Apposen/Sereniuksen liiketalo. Samalla paikalla oli aikaisemmin vanha Perhelän kauppa, joka näkyy mm. tässä kuvassa.

Perhelä – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Lue lisää…

, , , ,

14 kommenttia