Tukinuittoa

Pari tukinuittoon liittyvää kuvaa on julkaistu aiemmissa artikkeleissa. Tässä koosteessa lisää.

Padon tienoota – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Tässä kuvassa näyttää olevan patoaluetta vähän alempaa nähtynä kuin aiemmin julkaistussa kuvassa (alla). Ylemmässä kuvassa näkyy mm. padon ohi kulkeva ränni, jonka alkupää on alemssa kuvassa.

Tukinuittoa – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Heikki Laineen kertomaa:

Kuva on otettu Weckmannin sahan luona. Jokialuetta sanottiin Myllylahdeksi. Joki kääntyy tukkilautan takana vasemmalle ja menee Junttilan siltaa kohti. Vanha silta sijaitsi hieman etelämpänä kuin tämän päivän Hanko-Porvoo tien silta.

Kuvassa vasemmalla oleva rakennus oli nimeltään Murju. Se oli rakennettu paaluille veden päälle. Kyseisessä rakennuksessa sahan työmiehet pitivät ruokatuntinsa eli söivät eväänsä ja huolsivat työvälineitä, kuten teroittivat raamisahan teriä siellä olleilla laitteilla (smirgeli jne.). Murjusta meni noin kahden metrin portaat joen rannalle, varsinaiselle saha-alueelle, jossa oli pienet ratakiskot kärryineen. Niiden avulla tukkien kuljetus eteni sahaukseen, kanttaukseen, sirkkeliin ja taapeliin.
Kuvassa takana olevalla laiturilla oli repsikka eli vaijerivärkki, jolla kiskottiin 1-2 tukkia lautasta kiskokärryille työnnettäväksi sahan telalle.

Oikeanpuoleinen mies, jolla on keksi kädessä lienee Eklöfin miehiä, Vihtori Rantala, jolla oli juuri tuo kohta aina vakituisena paikkana. Muut sahalla työskentelevät miehet  olivat Weckmannin palkkalistoilla. Heitä oli mm. Teräspään veljekset, Kosti ja Eino, jotka toivat autolla tukkeja sahalle tai veivät sahatavaraa Järvenpäähän. Raamisahurina toimi Kalle Laine ja  Erkki Eronen oli pannuhuoneessa (saha toimi höyrykoneella) koneenkäyttäjänä. Eino Eronen oli kymppi. Arvo Hellström työskenteli myös koneenkäyttäjänä sekä  kanttarina.

Patoluukun tai rännin oikealla olevan betonin edessä oli pudotusta joen pintaan n.3-4m.

Tukkisuma kirkkosillan luona 10 x 15 cm lasinegatiivi

Toinen kuva kirkkosillan tukkisumasta, josta on yksi kuva julkaistu  täällä.

Alla muutama kuva tukkilaisesta kekseineen. Näissä huomion kiinnittää se, että miehellä on puku päällä ja knalli päässä – ei liene aivan tyypillinen tukkimiehen asu. Onkohan kyseessä ollut joku näytös tai muu erityinen tilanne?

      

Alla vielä yksi jokimaisema, jossa kelluu tukkeja. Tämä paikka on ilmeisesti Nummisten kosken yläpuolella. Vasemmalla oleva rakennus on koulu, ja kauempana oikealla näkyy nordbon silta, jonne joki kaartuu. Kiitos Antero Vilanderille tiedosta!

Tukkeja joessa Nummisissa – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Viesti ylläpitäjälle

Alla olevan lomakkeen lähettämällä voit kertoa omat terveisesi sivujen ylläpitäjälle. Nämä viestit menevät vain ylläpitäjän tietoon. Sivulla alempana olevaa kommenttikenttää käyttäen lähetetyt viestit taas tulevat kaikkien luettavaksi tälle sivulle.

  1. Jätä kommentti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s