Helteenmäki

Kuvat ottanut Ilmari Helle asui Porvoontien varrella, muutaman sadan metrin päässä kirkonmäeltä, isoisänsä rakentamassa talossa. Erik Henriksson oli muuttanut 1860-luvulla Pukkilasta Mäntsälään ja rakentanut talon pienelle mäelle, samankaltaiselle paikalle missä entinen kotitalonsakin oli. Erikin poika Knut syntyi vuonna 1874 ja meni naimisiin vuonna 1898. Knutin perheeseen syntyi viisi lasta, joista Ilmari vuonna 1900. Perhe muutti sukunimensä Helteeksi nimien suomalaistamisaallossa vuoden 1917 tienoilla.

Ilmari asui taloa perheineen isovanhempien kuoltua ja Knutin muutettua kirkon vieressä olevaan taloon. Pihassa oli päärakennuksen lisäksi myöhemmin rakennettu pienempi ’Alatalo’ sekä sauna ja muita piharakennuksia. Tilaan kuului myös peltoja talon lähistöllä.

Porvoontie ja Helteen piha

Porvoontietä ja Helteenmäki etuvasemmalla. – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Puistikkomäki on aivan Porvoontien varressa muutama sata metriä kirkolta Porvoon suuntaan. Päärakennus seisoo mäen päällä, Alatalo mäen alla pellon reunassa ja sauna sen vieressä. Taustalla, tien oikealla puolella näkyy Nykullan kartano, joka nykyisin tunnetaan Jatilan talona. Tienvarressa kulkevista puhelinlangoista voi päätellä puhelinliittymien määrän kylän tällä laidalla. Porvoontiestä oikealle lähtevä tie vie lukkarilaan.

Ilmari Helle toimi seurakunnan palveluksessa kellonsoittajana, joten hänellä oli oli aina halutessaan mahdollisuus ottaa kuvia myös kirkontornista. Alla oleva kuva on yksi niistä, jotka on otettu tornista kotitalon suuntaan.

Porvoontien taloja

Porvoontietä kirkontornista nähtynä. Helteen talo etualalla. – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Kuva on 1920-luvun lopulta. Alueen pelloille on sen jälkeen rakennettu paljon teitä ja taloja. Porvoontien nimi vaihtui Vanhaksi Porvoontieksi, kun uusi tie valmistui 1970-luvulla. Kuvan vasemman puolen pellolla ovat nyt mm. Helteentie, Ilmarintie ja Isonniityntie. Lukkarilantie kulkee oikeanpuoleisen pellon halki, ja sen edessä, Helteen taloa vastapäätä on Myllymäen koulu. Kuvan piharakennuksista suurin osa on purettu, mutta vanha sauna on vielä pystyssä.

Helteen päärakennus

Helteen päärakennus 1920-luvun lopulla – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Helteen päärakennus nähtynä Porvoontien puolelta. Kuva on 1920-luvun lopulta, jolloin porstua eli veranta oli alkuperäisellä paikallaan – se siirrettiin 1930-luvun alussa vasemmalle, kuvassa verannan vasemmalla puolella näkyvän ikkunan kohdalle, ja sisäänkäynti on sen jälkeen ollut verannan oikeasta sivusta. Pihalla näkyy myös mehiläispönttöjä.

Talon pääty

Talon pääty hyötykasveineen

Osasuurennoksesta näkyy selvemmin, että talon seinustalla kasvaa ainakin humalaa. Seinässä erottuvat myös posliiniset eristenupit sähkölankoineen.

Viljankorjuussa

Kaurapellolla – 10 x 15 cm lasinegatiivi

Viljankorjuukuvassa ovat töissä Ilmari Helle, vaimonsa Saimi (oikealla) ja Ilmarin isän toinen vaimo Sivi. Kyseessä näyttää olevan kaurankorjuu, ja pelto on Mallanmäen suunnalla.

  1. #1 by Hilkka Laine on 17.1.2011 - 21.22

    Hei Seppo! Onnittelut löydöstäsi! Ja kiitos, että jaat aarteesi meidän kaikkien kiinnostuneitten nähtäväksi! Uusvanhalle paluumuuttajalle(s.1949) nämä kuvat ovat erittäin mielenkiintoista katsottavaa. Tulostin sivusi ja vein ne iäkkäille(86v. ja 84v.), erittäin hyvämuistisille vanhemmilleni katsottavaksi ja kommentoitavaksi. Ylimmässä kuvassa vasemmalla, heti aitatolppien alapuolella on kansakoulun perunamaa. Isäni aloitti kansakoulun 30-luvun alkupuolella. Kouluruokailu tapahtui pitäjäntuvassa ja isäni istumapaikka oli ruokalan tienpuoleisen ikkunan vieressä. Hän näki ikkunasta suoraan Helteen suuntaan. Hän muistaa elävästi kerran, kun isoisäsi juoksi nopeasti kotoaan kirkon suuntaan soittamaan torniin palohälytyksen.

    • #2 by Seppo on 17.1.2011 - 22.11

      Kiitos mainioista muistoista, tulevat näin miedän muidenkin tietoon!
      Minulla on kuva tai kaksi ilmeisesti juuri siltä perunamaalta, jossa koululaiset ovat syksyllä perunannostossa. Ja luokkakuviakin löytyy, ehkä niissä jossain on isäsikin. Laitan niitä näkyville joskus lähiaikoina.

  2. #3 by Keijo Korkiakangas on 8.2.2011 - 12.32

    Hei!

    Sivuilla nähtävissä kuva ja maininta kartanosta, Mäntsälässä ollut sellainen kuin Marjalan kartano, onko se tämä ja onko siitä kuvia enempää. On tapahtumaa ollut v. 1930 – 1935.

    • #4 by Seppo on 8.2.2011 - 16.32

      Tämä ei ole Marjalan kartano (tai tila, en tiedä onko sitä kartanoksi kutsuttu). Kuvassa olevaa on kutsuttu vain Mäntsälän kartanoksi, ja se sijaitsee kirkon lähellä. Marjala puolestaan on Lahdentien varressa, muutaman kilometrin päässä keskustasta.
      Marjala kytkeytyy kyllä Helteen taloon siten, että Marjalasta tuotiin joskus 1910-luvulla yhden huoneen verran hirsiä Ilmari Helteen kotitalon jatkoksi.

Jätä kommentti Seppo Peruuta vastaus